Jukka Metsäaho on JUGIX2 taiteilijanimellä graffiti- ja katutaidetta tekevä ohjaaja, jonka graffitit veivät mukanaan 12-vuotiaana.

Text: Noora Talasmäki Photo: Jukka Metsäaho

ponton
Metsäahon ensimmäinen fotorealistinen työ.

Silloin kun olin 12-vuotias, graffitit elivät kaupungin seinillä nykyistä enemmän. Silloin aloimme koulukaverini kanssa fiilistelemään niitä ja ne veivät meidät täysin mukanaan.

Netti oli tuolloin vasta tuloillaan, ja muistan, kuinka kävimme kirjastoissa selaamassa nettiä ja katsomassa mitä maailmalla tapahtuu. Olin nuori ja seikkailunhaluinen, ja niin siitä muodostuikin yhteistä tekemistä kavereiden kanssa, kun kävimme seikkailemassa juna- ja metroraiteiden varsilla etsien graffiteja ja valokuvaamassa niitä filmikameroilla. Sitten kun sain ne rullat himaan, aloin mallintaa niitä ja sitä kautta innostuin piirtämään paperille. Pikkuhiljaa se alkoi kiinnostamaan niin paljon, että etsimme Helsingistä spraymaalikaupan ja lähdimme itse kokeilemaan.

Maalaustyöni olivat melkein 10 vuoden ajan pelkkiä graffiteja, eli pelkkää tekstiä, joihin yhdistelin satunnaisesti piirroshahmoja mukaan. Sitten graffitien tekemiseni väheni, eikä se ollut enää joka viikkoista ajanvietettä. Se oli ehkä ihan hyväkin, koska netin tulemisen jälkeen näki paremmin, mitä maailmalla tapahtui. Minulla oli myös aiheesta kirja, jota selasin. Kirjastalöytyi paljon fotorealistisia töitä ja olin ihmeissäni, siitä miten sellainen on ylipäätään mahdollista. Itselleni spraymaalit olivat aina olleet niitä, joilla tehdään vain kirjaimia, eikä niillä voinut tehdä mitään muuta.

Noin neljä vuotta sitten maalasin akryyliväreillä muutaman taulun, joiden tajusin muistuttavan niitä fotorealismisia töitä, mitä olin aikaisemmin nähnyt. Pari vuotta sen jälkeen sain raivattua aikaa kalenteriini sen verran, että pääsin viikoksi erään sillan alle maalaamaan. Tein aika ison teoksen, ja sitä tehdessäni minulle valkeni, että pystyn tekemään myös fotorealistisia töitä. Se oli itselleni sellainen tietynlainen uudistuminen, kun aiemmin olin tehnyt vaan graffiteja. Fotorealismin myötä työni aukesivat laajemmalle yleisölle ja aloin saamaan erilaisia tilaustöitä.

Tällä hetkellä fotorealismi on itselleni se ykkösjuttu. Se on edelleen haastavaa, enkä vieläkään koe, että olisin saavuttanut mitään. Joka työstä jää sellainen tietynlainen nälkä, että haluaa vielä yrittää, viedä eteenpäin ja kehittää omanlaista tyyliä.

Itseäni inspiroi pitkälti erilaiset kuvat, mitä näen. Pyrin yleensä ottamaan itse kuvat teoksiani varten. Jos se ei ole mahdollista, muokkaan käyttämäni kuvan erilaiseksi, etten rikkoisi kuvaajan tekijänoikeuksia.

Yleensä ennen maalaamisen aloittamista, menen kuvaamaan kohdeseinän. Silloin on helpompi hahmotella kuvaa himassa.

“Joka työstä jää sellainen tietynlainen nälkä, että haluaa vielä yrittää, viedä eteenpäin ja kehittää omanlaista tyyliä.”

Maalatessa suosin perinteistä ruututekniikkaa, jossa seinä jaetaan neliöksi apupisteillä, jotka auttavat hahmottamaan mittasuhteet selkeästi. Samat apupisteet löytyvät myös hahmotelmastani ja näin voin lähteä työstämään kuvaa neliö kerrallaan.

Ulkona maalatessa pohjamaalin kanssa tulisi aina olla tarkkana. Varsinkin Suomen olosuhteissa olisi tärkeää maalata kesäisin, jotta maali pääsisi kuivumaan kunnolla. Spraymaali kyllä tarttuu pinnalle kuin pinnalle, mutta jos sillä maalataan huonosti kuivaneen pohjamaalin päälle, saattaa se myöhemmin aiheuttaa lohkeamia teoksessa. Pohjamaaleja on paljon erilaisia ja eri maalit käyvät eri pinnoille.

Materiaaleista itseäni kiehtovat betoni ja tiili, eli rosoiset ja elävät pinnat, joille maalattuna maalaus alkaa tavallaan elää.

Tällä hetkellähän katutaide ja graffitit ovat trendikäs ja muutenkin tosi haipissa oleva taiteenmuoto, jota on nähty niin museoissa kuin eri näyttelyissäkin. Olen fiiliksissä siitä, että se on vihdoin saatu tänne Suomeenkin ja jengi pääsee toteuttamaan itseään, kun taas joskus kymmenen vuotta sitten täällä oli nollatoleranssi graffiteille ja kaikki putsattiin seiniltä pois. Se projekti oli täys fiasko ja tappoi melkein kokonaisen sukupolven katutaiteen parista. Toivon, ettei katutaide ja graffitit vuoden tai kahden päästä koe sellaista inflaatiota, ettei sitä haluta enää minnekään, kun sitä nyt on puskettu joka paikkaan.

Kerrostalon pääty on unelma kohde, jonka vielä haluaisin päästä maalaamaan. Se voisi kaikessa kuumottavuudessaan olla mielenkiintoinen ja jännittävä, kun en ole vielä mitään niin isoa tehnyt. Se vaan saattaa viedä oman aikansa ennen kuin sellaista pääsee tekemään, mutta katsotaan, ei ikinä voi tietää.

See Also:

poisson poisson poisson

Flippin' awesome knife

Digging into game development

maailman huipulle rukiin avulla

LOUD MAGAZINE © 2018